Koti- ja puutarhablogi

« takaisin kotisivulle (homepage)

Kodin viihtyvyyden merkitys - talon numerokyltinkin voi vaihtaa!

Julkaistu

Nykypäivänä ihmiset mahdollisuuksien mukaan panostavat paljon viihtyvyyteen oli kyse sitten kodista, työpisteestä tai vaikkapa matkustamisesta. Viihtyvyyden merkitys korostuu arkipäivissämme ja elinympäristöstä pyritään eri tavoin mahdollistamaan mukava ja miellyttävä. Erityisesti kodin tärkeys tulee tässä kohtaa näkyviin, sillä vietämme kodeissamme jos ei suurimman osan ajasta, niin ainakin arvokkaimman osan siitä. Koti on paikka missä rentoudumme, nukumme ja pyrimme unohtamaan muun maailman ja mahdolliset stressinaiheuttajat. Kotia pystymme helposti muokkaamaan vaihtamalla sisustusta ja tyyliä, ja monesti pienilläkin muutoksilla saa jo paljon piristystä aikaan. Tässä kirjoituksessa käymme läpi mitä kaikkea muuttamalla kodista voi tehdä itselle viihtyisämmän paikan. Mukavia lukuhetkiä!

Sisätilojen muutokset

Lähdetään sisätiloista liikkeelle. Oli kyse sitten talosta tai asunnosta suurimmat muutokset viihtyvyyteen yleisesti tapahtuvat muuttamalla eri tekstiilejä, sekä esimerkiksi huonekalujen järjestystä ja päivittämällä uusia tyylisuuntia, mitä ehkä aikaisemmin ei ole tullut ajatelleeksi. Internetistä sekä eri lehdistä on hyvä kerätä inspiraatiota tätä varten, jos oma mielikuvitus ei innoita riittävästi. Matot, verhot ja sohvatyynyjen päälliset ovat muun muassa suhteellisen edukkaita asioita mitä voi päivittää pienemmälläkin vaivalla. Näitä on myös helppo varastoida ja niin kannattaakin alkuun tehdä, jos mieli sattuu jossain kohtaa muuttumaan ja paluu aikaisempiin tekstiileihin tuntuu hyvältä ajatukselta. Viherkasvit ovat myös mainio tapa tuoda raikasta ilmettä eri tiloihin; kasvien tuomaa plussaa on myös ilmanlaadun parantuminen, eli ei muuta kuin kasvikaupoille! Mitä sisustuksessa voi yleisesti pitää mielessä on, että kirpputoreilta voi tehdä vaikka ja mitä löytöjä ja näitä on myös paljon pelkästään huonekaluja, eikä vain vaatteita varten. Kierrättämällä itsekin voit helposti ilahduttaa muita löytäen samalla uusia aarteita edullisesti. 

Entäpä ulkotilat?

Talon omistajille piha tuo myös mukanaan oivia mahdollisuuksia viihtyvyyden lisäämiseen. Puutarhaa tai muuta piha-aluetta voi koristaa uusilla istutuksilla ja esimerkiksi pihakaluston uusimisella. Talojen ulkoasuihin on myös mahdollista tehdä muutoksia; voit esimerkiksi päivittää talon numerokyltin helposti omakotitalossa asuessasi. Tätä ei välttämättä tulisi ajatelleeksi, mutta muutos voi omaan silmään olla hyvinkin piristävä ja merkittävä! Mahdollisuuksien mukaan ja tarpeen tullessa myös maalipintojen uusimisella voi luoda suuria muutoksia, mutta tämä toki itsessään vaatii jo enemmän aikaa sekä suunnittelua. 

Mikäli talon numerokyltit herättivät kiinnostusta, löydät niistä lisätietoa esimerkiksi tältä sivustolta: Hannah Hoijar


jaa